Pihvi

Ravintola Fat Lizardiin olet tervetullut aina. Tule yksin, kaksin tai suuremmalla porukalla. Kun päällä on hyvä draivi ja positiivinen elämänasenne, viihdyt varmasti meillä. Nälkä ja jano sammuvat meillä aina ystävällisen ja ammattimaisen palvelun siivittäminä. 

Ravintolamme tarjoavat viihtyisät puitteet monenlaisiin kohtaamisiin ystävien, perheen, puolison tai työporukan kesken. Tule lounaalle, after workille, illalliselle tai sunnuntaibrunssille. Piipahda nopeasti tai vietä iltaa pitkän kaavan mukaan, kaikki käy. Meillä viihdytään niin bisnesten siivittämänä kuin vapaa-aikaa virkistämässä. Olemme avoinna lounaasta iltamyöhään lähes vuoden jokaisena päivänä.

Fat Lizard Bar

Hyvän pihvin salaisuus

Pihvin paistaminen on taidelaji, jota ei opi millään muulla tavalla kuin epäonnistumalla tarpeeksi monta kertaa, ja iloksemme voimme kertoa, että Fat Lizardin kokit ovat jo hyvän aikaa sitten epäonnistuneet tarpeeksi monta kertaa.

Kaikki lähtee siis lihan valinnasta ja koska haluamme tarjota asiakkaillemme sekä laadukkainta mahdollista lähituotettua lihaa, että maailman makuja, olemme päätyneet tarjoamaan aina kotimaista Black Angus entrecôtea sekä herkullista härän ulkofileetä makurasvalla. 

Laadukkaan pihvin ylivoimainen maku syntyy ruskistuksen aikana tapahtuvasta Maillard-reaktiosta, jolloin lihan proteiinit ja hiilihydraatit reagoivat keskenään lämmön johdosta tuottaen kaikkien lihansyöjien rakastaman paistopinnan.

Lähtökohta onnistuneen pihvin paistamiselle on tarpeeksi korkea ja tasainen paistolämpötila, jolloin kuumuus ei purista lihasnesteitä pihvin yläpinnalle, vaan sulkee ne lihan sisälle, jossa ne kypsyttävät lihansisäisiä rasvoja.  Liian korkea paistolämpö taas osaltaan käristää pihvin pinnan kypsentämättä sitä täydelliselle medium tasolle sisältä.

Raaka-aineista ei tingitä ja teemme kaiken itse

Fat Lizard -ravintoloissa uskomme autenttisuuteen ja käsillä tekemiseen. Emme piiperrä, vaikka olemmekin tarkkoja. Ronskia, rehellistä ja rentoa menoa, joka näkyy myös lautasella. 

Kutsumme ruokalistaa monissa yhteyksissä á la Carte -listaksi, omiinkin korviin tämä kuulostaa välillä jotenkin turhan hienolle, mutta à la Carte tarkoittaa “ruokalistan mukaan” ja tätähän se juuri on, Fättiin tyyliin, meidän mukaista ruokaa. Ruokalistamme on monipuolinen, täynnä toinen toistaan makoisampia vaihtoehtoja, kasvisruokailijoita ja vegaaneja unohtamatta. 

Fat Lizard -ravintolan sydän, hiiligrilli, näkyy kaikissa ravintoloissammme keittiöstä ravintolasaliin, koska miksipä hienoa grilliä piilottaisi keittiön perälle. Keittiötiimin peliliikkeitä pääsee seuraamaan myös salin puolelta, kurkkaa rohkeasti keittiöön ja tervehdi kokkejamme. 

Hiiligrillissä valmistuvat monet raaka-aineet ja sen suomat huumaavat aromit maistuvat monessa annoksessa. Eniten hiiligrillissä paistetaan pihvejä, laadukasta Black Angus entrecôtea ja herkullisia Fat Cap -pihvejä, sekä tuhansia burger pihvejä, jotka ovat kotimaisen rotukarjan tuoreesta lihasta jauhettuja ‘puolen paunan’ herkkupaloja.  

kokki suolaa

Black Angus entrecôte

Tämä todella laadukas ja maukas pihvi on yksi suosituimpia annoksia jokaisessa Fat Lizard ravintolassa. Mehevä välikyljys on kaikissa ravintoloissa aina TOP 3 myydyimpien tuotteiden listalla. 

Angus on yksi maailman vanhimmista ja arvostetuimmista karjaroduista ja rotu on alunperin kotoisin Skotlannista. Angus-lihan ensiluokkainen laatu syntyy, kun lihassyiden väliin muodostuu rasvaa eli se marmoroituu. Sulaessaan valmistusvaiheessa antaa rasva lihalle makua ja mureutta. 

Ostamme aina kotimaista entrecôtea, tästä emme tingi. Liha on erittäin laadukasta ja todella hyvin marmoroitua. Pihviä paistetaan Kopassa noin viisi minuuttia per puoli ja täydellinen kypsyys entrecôtelle on medium plus. Tällöin liha on parhaimmillaan, kun rasva on sulanut lihaan ja mausteeksi riittävät suola ja pippuri. 

 

Pihvit paistuvat Koba hiiligrillissä

Koba hiiligrilli on täydellinen grillin ja uunin yhdistelmä pihvien paistamiseen. Grilliuunin sisällä kytevät hiilet saavat aikaan maukkaan hiillostuneen maun. Suljetussa grillissä liekit eivät pääse syttymään ja pihvit eivät koskaan pala.

Herttoniemen ravintolassa hiiligrilli on Kopa Robata mallinen. Robatassa on sivuilta avoina ja syvä pohjasta suljettu, tiilillä vuorattu ja lämpöeristetty hiilipesä, jonka päällä grillaus tapahtuu ritilän päällä. Erityisesti Herttoniemessä avogrilli näkyy hyvin asiakkaille ja asiakkaat käyvätkin sitä usein ihastelemassa. Robata malllista pihvit saavat pintaansa aavistuksen miedomman savuaromin, johtuen juurikin uunin avonaisesta rakenteesta. 

Avogrillimallinen Kopa Robata sallii pidemmän grillausajan, kuin umpinaiset Kopat Otaniemen ja Helsinki Cityn ravintoloissa. 

Fat L Half Pounder Burger

Burgerpihvit ovat kotimaista laadukasta lihaa ja pihvit jauhetaan omien ohjeidemme mukaan Roslundilla. Pihviin käytetään eri ruhonosia (rintaa ja etuselkää), rasvaa pihvissä on noin 28%. 

Paistamme aina pihvit tuoreina (emme siis koskaan pakasta lihaa) ja maustamme pihvit suolalla ja pippurilla, suussa sulava loppusilaus Kopa-grillissä ja täydellinen burgerpihvi on valmis tarjoiltavaksi. 

Fat Milk Bun 

Tarjoamme burgerpihvit oman Fat Milk Bunin väissä. Herttoniemen keittiömestari Arttu on kehittänyt reseptin, jonka mukaan yhteistyökumppanimme, suurempi leipomo, valmistaa sämpylät meille. 

Fat Milk Bun on tyyliltään “Hokkaido Milk Bun”, joka on saanut nimensä Hokkaidon saaren mukaan, sillä se an oikeastaan ainoa alue Japanissa, missä käytetään maitotuotteita. Sämpylä on elastinen ja ilmava, valmistuksessa käytetään  ”thangzhong” -menetelmää; kypsennetty vehnäjauhosuuruste. 

Milk Bun on herkullinen burgersämpylä, koska taikina imee itseensä nesteet sekä aromit, mausteet ja kastikkeet, joita burgerin väliin laitetaan. 

 

Fat Cap Steak 

FAT CAP STEAK
kokki vaaka

Arttu 

Masan ja Artun Amerikan valloitus 

Pihvi Fat Lizardin grillissä

Parhaat pihvit Espoossa

Ravintola Fat Lizard Otaniemi
Italialaisessa puu-uunissa paistuvat myös parhaat gluteenittomat ja laktoosittomat pizzat.

Parhaat pihvit Herttoniemessä

Ravintola Fat Lizard Herttoniemi
Gluteenittomat pizzat keräävät kiitosta asiakkailta myös Herttoniemessä.

Parhaat pihvit Helsingin keskustassa

Ravintola Fat Lizard Helsinki City
Jos ruokavaliosi on gluteeniton, Fat -pizzat tarjoavat maukkaan vaihtoehdon.

fat lizard logofat lizard logo

ravintolafatlizard.fi

Ma-To 11-22 (21)
Pe 11–23 (22)
La 13-23 (22)
Su Suljettu
(Keittiö sulkeutuu)

Ma 11-22 (21)
Ti-To 11-23 (22)
Pe 11-24 (23)
La 13-24 (23)
Su 10:30-22 (21)
(Keittiö sulkee)

Ma–Ti 11-15
Ke–To 11-21 (20)
Pe 11-22 (21)
La 13–22 (21)
(Keittiö sulkee)
Su Suljettu

Pääsiäinen: suljettu 29.3.-1.4.

Ma-Ti Suljettu
Ke-To 16-22 (21)
Pe 16-23 (22)
La 13-23 (22)
Su 10:30-21 (20)
(keittiön sulkeutuu)

30.4. alkaen avoinna myös tiistaisin 16-22